 |
|
|
|
Pääkirjoitus
Nyt ammutaan kärpäsiäkin haulikolla |
Lähes viikoittain hallitus julkistaa jonkin harmaan talouden torjuntaan liittyvän hankkeen.
Lue lisää...
Kun harmaus loppuu, alkaako valkeus vai pimeys?
Haastattelu
Kasvot aineettomia palveluita tarjoaville yrityksille |
– Sponsorointi käsittää urheilun lisäksi koko joukon aihealueita yritystapahtumista kulttuuriin, elokuviin, juhliin kuin projekteihin, muistuttaa sponsorointisopimuksia vuosikymmenien ajan tehnyt Erkki Alaja.
Erkki Alaja
|
|
Kuva: Britt Vuorio
|
– Sopimukseen voi kirjata esimerkiksi, että sponsori saa käyttää ääntä, nimeä tai tunnusta erikseen sovittavalla tavalla, jos sopimuksessa asiaa ei vielä kyetä tarkkaan määrittelemään.
Lue lisää...
Sponsorointi tarjoaa muutakin kuin rahaa
Kolumni
"Ystävällisyys ei vaadi suuria ponnisteluja" |
– Itkua niellen lähdin ulos ja päätin, että tämä oli viimeinen kerta, kun menen asiakkaaksi tähän kahvilaan, Britt Vuorio kertoo kokemuksestaan Porvoossa.
Päinvastaisen kokemuksen hän koki Tammisaaressa.
– Ravintolan omistaja vastasi kysymyksiin ystävällisesti ja kärsivällisesti, vaikka ympärillä oli vilskettä ja vilinää, kuten joulun alla usein on.
Lue lisää...
Onko palvelulla väliä?
Artikkeli
Työpaikkojen häiriökäyttäytymisestä miljardien eurojen lasku |
– Häiriökäyttäytymisen vaikutusten psyykkisessä mekanismissa huolestuneet ajatukset alkavat häiriökäyttäytymisen jatkuessa pikku hiljaa vallata yhä enemmän tilaa yksilön ajattelussa, Miia Oulasvirta kirjoittaa.
Työkykyyn tällaisella pään sisäisellä myllerryksellä on dramaattinen vaikutus.
– Lopulta, kun samat huolet kiertävät mielessä aina vain painostavimpina, ne muuttuvat täysmittaisiksi ahdistuneisuuden tunnesieppauksiksi: fobioiksi, pakkomielteisiksi ja paniikkihäiriötilanteiksi.
Lue lisää...
Häiriökäyttäytyminen työyhteisössä tuhoaa tulosta
Seminaari 17.2.2012 Helsingissä
Käytännön eväitä tilinpäätöksiin ja verotukseen |
Aamupäivän aikana käydään läpi jaksotuksia, tase-erien käsittelyä ja tilinpäätösasiakirjojen laadintaa. Asioita käsitellään havainnollisesti ja yksityiskohtaisesti.
Iltapäivän aikana perehdytään vuoden 2012 verouudistukseen, joka on otettava huomioon jo nyt tehtäviä tilinpäätöksiä laadittaessa. Uudistusten vaikutuksia havainnollistetaan yritysmuotokohtaisilla Excel-malleilla.
Lue lisää...
Kirjanpitäjän tilinpäätös- ja veropäivä
| Uutiset ja keskustelupuheenvuorot |
|
 |
|
Jäsenrekisteri

Uusi jäsen
Jäsenlomakkeella voit liittyä Talousteeman jäseneksi. Voit antaa järjestelmälle henkilökohtaisen tunnuksesi ja salasanasi, joilla pääset järjestelmään. Jäsenyyteesi sisältyvät Talousteema-verkkolehti ja tilaamasi verkkokirjat.
Verkkolehden vuosimaksu on 50 euroa (+ alv). Lisäksi verkkokirjoilla ovat omat hintansa, jotka näkyvät tilauslomakkeelta.
Kun olet antanut jäsen- ja tilaustiedot, voit heti kirjautua järjestelmään sekä käyttää hyödyksi tilaamiasi verkkolehteä ja verkkokirjoja.
Kirjautuminen järjestelmään
Voit kirjautua järjestelmään valitsemalla vasemmasta reunasta kohdan Sisään sekä antamalla tunnuksesi ja salasanasi.
Salasana unohtunut
Jos olet unohtanut salasanasi, voit tilata järjestelmältä uuden salasanan antamalla tunnuksesi.
Jos olet unohtanut myös tunnuksesi, voit pyytää sen sähköpostitse (poista hakasulut osoitteesta). Kerro viestissä oma sähköpostiosoitteesi.
Jäsentietojen muutos
Voit muuttaa jäsentietojasi valitsemalla tämän sivun vasemmasta reunasta kohdan Jäsentiedot.
Laskut
Jos Sinulle sähköpostitse lähetetty lasku on hävinnyt, saat sen kuvaruudulle kirjautumalla järjestelmään ja valitsemalla tämän sivun vasemmasta reunasta kohdan Laskut.
Jäsenyyden lopetus
Verkkolehden tai -kirjan jäsenyys loppuu automaattisesti tilauskauden päätyttyä, mikäli et maksa seuraavan kauden laskua. Järjestelmä lähettää Sinulle muistutusviestin mutta siitä ei tarvitse välittää, ellet jatka tilaustasi. Lopettaminen ei siis edellytä Sinulta mitään toimenpiteitä.
|
|