Talousteema Oy
   
Talousteema Oy
Etusivu Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?
1.3.2018 | © Talousteema Oy

Taloushallinnon ammattilaisten työt ruuhkaantuvat vuodenvaihteessa kirjanpidon ja verotuksen rytmitysten vuoksi. Tätä ruuhkaa lisäävät jokavuotiset lakiuudistukset, joiden voimaanastumisia ei ajoiteta taloushallinnon ihmisten työn helpottamiseksi esimerkiksi kesän jälkeiseen aikaan.

Viime marraskuussa käynnistyi uusi ennakkomenettely, jonka käytännön vaikutukset ajoittuivat tammikuulle.

Rahanpesulain edellyttämän riskiarvion piti valmistua joulukuun loppuun mennessä. Sen jälkeen ilmoitusvelvolliset tilitoimistot ovat tunnistaneet asiakkaitaan ja seuranneet niiden mahdollisia epäilyttäviä liiketoimia.

EU:n uutta tietosuoja-asetusta ryhdytään soveltamaan toukokuussa. Sitä ennen on henkilörekisterinpitäjien tehtävä rekisteriseloste ja tunnistettava tietosuojariskejään.

Tilitoimistoille vuoden alku on kiireistä aikaa, jolloin mitään uudistuksia ei kaivattaisi.

Vuoden ensimmäisten kuukausien aikana tehdään normaalien palkanlaskentojen, laskutusten ja kirjanpitokirjausten sekä työnantaja- ja arvonlisäveroilmoitusten lisäksi vuosi-ilmoituksia, tilinpäätöksiä ja veroilmoituksia. Lisäksi tilintarkastajat vaativat huomiota, kun heidänkin työnsä ruuhka ajoittuu alkuvuoteen.

Lainsäätäjät eivät yhtään mieti, millaiset vaikutukset vuodenvaihteen lakimuutoksilla on taloushallinnon ammattilaisten työhön, elämään ja terveyteen. Pinttyneen ajatusmallin mukaan muutosten on astuttava voimaan kalenterivuoden alussa.

Ilmiön taustalla on valtion talousarvion ja siihen liittyvän laajan lakipaketin käsittelyn ajoittuminen loppuvuoteen.

Eduskunnassa on kaksi ruuhka-aikaa: kesäkuu ja joulukuu. Kesäkuussa kansanedustajat lähtevät pitkälle kesälomalleen ja joulukuussa lähes yhtä pitkälle joululomalleen.

Virkamiehet ovat huomanneet, että kansanedustajat eivät tee kesä- ja joulukuussa hankalia kysymyksiä, koska he haluavat lähteä lomilleen ajoissa. Siksi pääosa lakiesityksistä annetaan juuri ennen juhannusta ja joulua.

Kansanedustajat eivät ymmärrä taloushallinnon ammattilaisten kiireitä. Jos ymmärtäisivät, he esittäisivät muutoksia lakien voimaanastumisten päivämääriin. Heidän mielestään taloushallinnon ihmisten murheet ovat niin mitättömiä, ettei niihin kannata uhrata ajatustakaan.

Taloushallinnon ammattilaisia koskevia lakimuutoksia astuu voimaan jokaisessa vuodenvaihteessa. Ensi vuoden alussa sama jatkuu.

Vuoden 2019 alussa otetaan käyttöön uusi tulorekisteri, uuden ennakkomenettelyn soveltaminen laajenee ja OmaVeroon tulee uusia toimintoja. Lisäksi verotukseen tulee muita muutoksia.

Ensi vuoden alussa ainakin tuloveroasteikko muuttuu, kuten joka vuosi, ja mahdollisesti hallitus tekee esityksen yritys- ja osinkoverotuksen muutoksesta.

Lassi Mäkinen

Pankit vaanivat tilitoimistojen apajiaKirjanpito tuhlaa arvokasta työaikaaOlen yli 50 vuotta laskenut väärinEkonomistit seuraavat vääriä talouslukujaVoittaako yritys rahaa vai pääomaa?Mitä pitäisi tehdä, kun rahat alkavat loppua?Alv:n alarajahuojennuksen tilalle tarvitaan parempi menettelyMaksetaanko osingot voitoista?Modernia kassavirtalaskentaa YhdysvalloissaYritysjohdolle tuoretta tietoa rahan riittävyydestä tulevaisuudessaHoltitonta taloudenhoitoaElämme talouden satumaailmassa irti todellisuudestaMitä hyötyä on voitosta?Yritysmuodoksi riittää pelkkä yritysTaas nollatutkimus yrittämisestäDigitalisaatio ja epärehellisyys käsi kädessäKonkurssit lisääntyvät ja valtio hyötyyVerohallinnolta lepsu ohje epäselvän lain tulkitsemiseksiKirjanpitolain vähäisyyttä koskevien pykälien hyödyntäminenPienille yhdistyksille luotiin turha ”tilinpitomalli”Verosihteerin lähettämä selvityspyyntö tuli kalliiksi tilitoimistolleMihin tasetta oikeastaan tarvitaan?Mihin tuloslaskelmaa oikeastaan tarvitaan?Vuosi vaihtui ja talous kuihtuu – mistä valoa talouteen?Kansanedustajien joululahja yrityksilleVirtuaaliviivakoodista maksutietokoodiVääjäämättä päädytään yhteen yritysmuotoonValhe, emävalhe, tilasto, tilinpäätösAutomaatio ei vähentänyt kirjanpitäjien määrääVaromatonta liikevaihdon laskentaaKatsekontakti, hymy ja tervehdys eivät maksa mitäänVerohallinto siirtää taas omia tehtäviään yrittäjilleKirjanpitolaki on uudistettava pikaisestiMoni yrittäjä lopettaa, jos YEL-maksut nousevatPitäisikö palkanlaskijoiden mennä lakkoon?Asunto-osakeyhtiön talousarvion lakiperusteinen umpisolmuAsunto-osakeyhtiöt laativat kirjanpitonsa liian vaikeastiMiten meidän käy, kun Venäjä tuhoaa taloutensa?Ukrainan sota vahingoittaa suomalaisiakin yrityksiäTaloushallintoalan tulevaisuusPienyrityksen elämä on turvatontaTaitamattomasti säädetty varojenjaon rajoitusOn parempi tehdä oikeita asioita väärin kuin vääriä asioita oikeinEntiset pimeät taksit ovat nyt laillisiaKorona muutti koko loppuelämäniKevytyrittäjäpalvelun kirjanpito vedettiin umpisolmuunSuomeen tarvitaan selluvero, sahavero ja kaivosveroHoidatko raha-asioitasi kuin Suomen valtio?Tarjoatko asiakkaallesi, mitä hän tarvitsee vai mitä haluaa?Yrittäjän terveys ei tunnu kiinnostavan ketäänYrittäjien kaivettava taistelukirveet esiinYritysverotusta voidaan ja pitääkin muuttaaKassavirta-ajattelu 11: ElämänasenneKassavirta-ajattelu 10: Melkein kaikki konkurssit voidaan välttääKassavirta-ajattelu 9: Kassavirtaverotus on oikeudenmukaistaKassavirta-ajattelu 8: Kassavirtaan perustuva tilitoimistopalveluKassavirta-ajattelu 7: Kassavirtalaskennan ohjelmistotValtiokonttori tulkitsee kustannustukilakia väärinKassavirta-ajattelu 6: Tehokasta kirjanpitoa suoraan tiliotteistaKassavirta-ajattelu 5: Kassasuunnittelu valaisee tulevaisuudenKassavirta-ajattelu 4: Iso hanke imee kassan kuivaksiKirjanpitolautakunnan lausunto tilinpäätöksen allekirjoittamisestaKassavirta-ajattelu 3: Sesonkivaihtelut kurittavat kassavirtaaKassavirta-ajattelu 2: Vahva kassavirta parantaaKassavirta-ajattelu 1: Kassavirtalaskenta maanläheistäMaksullinen verkkolaskutus on kehityksen jarruYhdenkertainen ei ole yksinkertaistaTilinpäätös valmistui heti seuraavana aamunaVaihtoehto Verohallinnon tilitoimistolleVerohallinto perustaa ”ilmaisen” tilitoimistonMiksi kirjanpito-ohjelmia on vaikea käyttää?SapattivuosiEduskunta pudotti pommin kirjanpitolautakunnan pöydälleTilitoimistovero rasittaa tilitoimistojen asiakkaitaYrittäjän nähtävä pitemmälle kuin ekonomistitVerotusta koodataan umpisolmuunKorona jättää jälkiä elämäämmeHallituksella väärä näkökulma työllistämiseenTilinpäätöksissä liikaa klappiaKovia kokeneet ja fiksut pärjäävätYrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksiPienet tilitoimistot voivat pelastaa SuomenYrittäjän piinakevätValmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaanKassavirtalaskenta voittaa kuusi nollaAvaan kirjanpitoni ytimenKoodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksenHinta on tunneasia ostajalle ja myyjällePöytäkirja voi olla väärä todisteKompastuin Verohallinnon kielivirheeseenHerätys Verohallinto, elämme 2000-luvulla!Ilmasto-ongelma ei ratkea roskalaatikoillaEi saa suosia pientä tilitoimistoaPerustin osakeyhtiön ja yllätyinMiten tilitoimistot selviytyvät?Piiloverotus raskaampaa kuin avoin verotusTilitoimiston uusi suuntaOvela tilitoimistoalan valtausjuoniKirjanpitolain reliikitRahanpesun valvonta maksaa 355 euroaYrittäjiin kohdistuvaa vihapuhettaKateuden ryydittämää yrittäjien noitavainoaOsakeyhtiö on mainettaan parempiYrittäjä on monen sortin velvollinenSuomalaiset ovat tarkkoja talousasioissaHe ansaitsevat paremman työn ja elämänTilitoimistot tienhaarassa: täysautomaatio vai asiantuntijapalveluOsakepääomarajan poistamisesta tuli torsoTilinpäätökset laaditaan liian vaikeastiKuka maksaa turhan työn?Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekojaSuomen valtiosta on tullut digiterroristiKotitarkastajat nelihenkisiin perheisiin – onko totta?Tulevaisuudessa vain osakeyhtiöitäYötöitä kirjanpitäjille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisterissä on päivämäärävirheHallitus mahdollistaa ihmisten säästöjen ryöstämisenKiristyvästä tietosuojasta paineita luottotietoyhtiöillePuolen vuoden musta aukko asuntoyhtiön taloudessa”Joskus tulee virheilmoitus, joka sitten häviää itsestään”Kassavirtahanke täyttää 15 vuottaTulorekisteri – kenen byrokratiaa se keventää?Aika ja raha – yrittäjän kaksi stressiäSuomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinpäätöstä ei saa muuttaa”Kuuden euron simmi”Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyllä pärjäävät, mutta suuret…Tuntemattomat tilinpäätöskaavat suojaavat yrittäjää vainoltaMiten valvonta ”laaditaan”?Miksi yrittämisen byrokratia tuntuu kevyeltä?Arvonlisäverolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto järjestää kirjanpitäjien hirttäjäiset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee”Posti kulkee, kun Kusti polkee”Puhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti”Itselleen sika kiusan tekee…”Kolmen vuoden säännön anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyhä osinkoverotus – ”Miks kaiken pitää aina muuttua?”Vain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTyö on antamista – ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpidätykset tarpeetonta näpräämistäAuto kirjanpidossa – auto ei kirjanpidossa – auto jälleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti tärkeimmän investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, Hämeenlinna, Oulu ja HelsinkiPienessä yrityksessä ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelustaSeura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"Juha Sipilä haluaa Suomeen 110.000 uutta työpaikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa”Tämä on aivan hevon humppaa”Tekisinkö tilinpäätöksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2024